Kun vallankumoukselliset pidättivät kuvernöörin

Uusi Aura kirjoitti yhdeksäntenä lakkopäivänä 22.11.1917 kuvernoori

Kun vallankumoukselliset pidättivät kuvernöörin.

Koska ainakin Turun ulkopuolella olewille lukijoille lienee mielenkiintoista kuulla millä tawoin ”wallankumouksellinen kansa” yhdessä wenäläisen sotawäen kanssa toimeenpani wangitsemis- ja kotitarkastusnäytelmiään, kerrottakoon tässä yksityiskohtaisesti läänimme maaherran pidättämisestä ja hänen kohtelustaan wallankumouksen wankilassa: Keskiviikkona wähän waille klo 10 a.p., saapui maaherra K. J. M. Collanin yksityisasunnolle, joka sijaitsee Kaskenkadun 3:ssa, 28-henkinen wangitsijajoukko, jossa oli 10 asestettua wenäläistä sotilasta ja 18 osaksi asestettua ”lakkokaartilaista”. Tulijoista tunkeutui osa sisään kysyen kuwernööri Collania ja aseita. Kun rouwa Collan ilmoitti että kuwernööri oli wähäistä aikaisemmin lähtenyt wirkapaikkaansa lääninhallitukseen ja että mitään aseita ei talossa ollut, ei tätä ilmoitusta uskottu, waan ryhtyiwät kotirauhan rikkojat toimeenpanemaan tarkastusta. Kaapit, wuodewaatteet ja  – wuoteiden alusta tutkittiin, käytiin ullakolla ja kun kuwernöörin hallussa on muuan lääninhallituksen rakennuksessa sijaitseva kellari, waadittiin sen awain ja sitä tutkimaan lähti yksi joukosta. Tarkastajat esiintyiwät sangen röyhkeästi, ennen muita joukon suomalaiset jäsenet. ”Jos te waan walehtelette niin tiedätte mitä seuraa!” uhkasivat nämä erästä aiwan siwullista, herraswäki Collanin wieraaksi maalta tullutta naishenkilöä, joka sanoi ettei hän tiedä mistään asekätköistä.

”Mitä te kuvernööristä tahdotte?” kysyi wenäjäntaitoinen rouwa Collan eräältä wenäläiseltä pistinniekalta.

”Mistä kuvernööristä?” sanoi mies paljastaen siten täydellisen tietämättömyytensä siihen juoneen, jota oli pantu awustamaan.

Kun rouwa Collan edelleen kysyi, minkäwuoksi kuvernööri tahdotaan wangita, wastasi sama sotilas, suomalaisia rikostowereitaan osoittaen:

”Kai hän on tehnyt jotakin näitä wastaan.”

Eräälle suomalaiselle kaartilaiselle teki rouwa Collan saman kysymyksen, mitä warten kuvernööriä waanitaan.

”Olisi tahdottu hänen kanssaan puhua järjestysasioista”, kuului wastaus.

”Täytyykö teitä sitä warten olla näin monta?”

Tähän ei tullut wastausta.
Kun kaikki paikat oli nuuskittu mitään aseita löytämättä, komensi muuan joukon suomalaisista jäsenistä.

”Paidjom!” (j.o. lähtekäämme!)

Joukko suuntasi kulkunsa lääninhallitukseen.

Isolla Hämeenkadulla tuli kuwernööri Collan wangitsijajoukkoa wastaan, tämän kuitenkaan häntä tuntematta. Lääninhallitus oli ollut punakaartin piirittämä, joten kuwernööri ei ollut päässyt wirastoonsa.
Kuwernööri oli ehtinyt hetkisen olla kotosalla, kun kellaria tutkimaan lähetetty mies palasi awainta tuomaan.

”Te olitte käyneet minua hakemassa.” sanoi kuwernööri tälle.

”Niin, täällä käwi eräs lähetystö” kuului wastaus.

Todella kaunis ”lähetystö”!

Hetkeä myöhemmin palasi lähetystö jonkun werran huwenneena entiselle asialleen. Tällä kertaa melkein yksinomaan sotilaita. Toiset latasiwat pyssyjään ulkopuolella sillä aikaa kun toiset wangitsijat tunkeutuiwat sisään yht’aikaa pääkäytäwästä ja kyökinowesta.
Kuvernööri Collan awasi itse owen kysyen:

”Mitä te tahdotte?”

”Oletteko kuwernööri?”

Saatuaan myöntäwän wastauksen ilmoitti yksi wenäläisistä, tällä kertaa warsin kohteliaasti:

”Olkaa hywä ja pankaa palttoo päällenne! Meillä on määräys pidättää teidät!”

Kun kuwernööri tämän johdosta waati nähdäkseen wangitsijain waltuudet, herätti se joukossa jonkunlaista epäröimistä. Muuan suomalaisista näytti punaista kaartilaismerkkiään, mutta toisten mielestä se ei tässä tepsinyt. Joka tapauksessa joudutettiin lähtöä.

”Eiköhän tähän saattoon pienempikin joukko riittäisi”, huomautti kuwernööri wenäjäksi eräälle matruusille.

”Kyllä riittää.”

Wangittua seuraamaan lähtikin siten wain kaksi punakaartilaista, yksi kummallakin puolella ja takana kaksi wenäläistä pistinniekkaa.
Kulkue, joka paremmin kuin mitkään sanat osoittaa, mihin saakka Suomen työwäki on nykyään walmis menemään oman kansallisuutensa hyljeksimisessä!
Kulkue suuntasi matkansa raatihuoneelle, jossa kuwernööri yhdessä samoihin aikoihin ja samalla tapaa pidätetyn poliisimestari Nikanderin kanssa sijoitettiin poliisikamarin arkistohuoneeseen.
Pidätettyjen kohtelusta wankeusaikana mainittakoon, mitä kuwernööriin ja poliisimestariin tulee, seuraawaa: ”Talon puolesta” oli wangituilla makuusijoina paljaat lautalawitsat; omaisten kuitenkin sallittiin tuoda hiukan makuuwaatetta. Samoin owat omaiset saaneet wiedä wangituille ruokaa, paitsi wiime Lauantaina ei tätä oikeutta myönnetty rwa Collanille. Rouwa Collan oli nimittäin punakaartin päällikölle V. Lundbergille tohtinut huomauttaa siitä wiimeisestä omawaltaisuudesta että kuvernöörin yksityisauto oli lääninhallituksen tallista otettu kaartin haltuun. Huomautus oli nähtävästi sopimaton, koska ”miliisipäällikkö” siitä suuresti hermostui ja ilman muuta näkywää syytä alkoi ärjyä rwa Collanille:

”Nyt rouwa on hyvä ja menee ulos tahi teidätkin wangitaan! Wiekää ulos!”

Kun puhuteltu pyysi ainakin saada jättää mukanaan olewat ruokatawarat miehelleen, kuului uusi ärjyily:

”Ei, ei, ulos!”

Muuan nuorempi kaartilainen lähtikin wiemään rwa Collania ulos.
Kun aikaisemmin oli wartijoston taholta ilmoitettu että pidätetyille ajan kulukkeeksi olisi lupa viedä kirjoja, oli rwa Collan warannut mukaan pari kirjaa.
Miliisimies esti kuitenkin niiden kuvernöörille jättämisen sanomalla:

”Ette te mitään kirjoja tarvitse! Kyllä te jo olette tarpeeksi lukenut!”

Kun kuvernööri tämän röyhkeyden johdosta tiedusteli: Mikä herran nimi on? kuului kuwaawa wastaus:

”Jaa, sen te woitte lukea wallankumouksen kirjasta. Siellä on minun nimeni kirjoitettuna!”

Sunnuntaina ilmoitettiin että tästäpuolin saa wangittujen luona käydä kello 10 – 4 wälillä ja wiedä heille ruokaa, waatteita, kirjallisuutta ja tupakkaa.

***

Lehtijuttu päättyy tähän, mutta itse tapahtumat ja kuvernöörin vankeus jatkuvat.

Marraskuun lopulla kuvernöörin vapauttamista vaadittiin yhä äänekkäämmin Turun ja Porin lääninhallituksen virkailijoiden osalta. Viimein 4. joulukuuta sos.dem. kunnallisjärjestö käsitteli kokouksessaan vankien vapauttamista, päätyen kuitenkin pitämään vangitut edelleen tyrmässä.

Sosialistien terrori alkoi näkyä Turussa joulukuun alussa. Maalaiset toteuttivat uhkauksensa olla toimittamatta elintarvikkeita kaupunkiin, mikäli kuvernööriä ei vapauteta. Samaan aikaan P.E. Svinhufvudin johtaman senaatin tärkein tehtävä oli järjestää Suomen itsenäistyminen bolsevikkien valtaan joutuneesta Venäjästä. Välttääkseen porvarien ja sosialistien tulehtuneiden välien pahenemisen senaatti päätti antaa itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle pelkkänä hallituksen ilmoituksena. 4. joulukuuta Svinhufvud luki julistuksen eduskunnalle, jota seurasi sosiaalidemokraattien välitön vastalause, joka kohdistui senaatin käytettyä eduskunnalle määrättyä valtaa. 6. joulukuuta aloite otettiin eduskunnan käsittelyyn ja porvarien itsenäisyysjulistus hyväksyttiin äänin 100-88. Turussa porvarilliset lehdet levittivät ilosanomaa, mutta Sosialisti otsikoi ”Suomen itsenäisyydestä tehty porvarien mielenmukainen päätös.”

7. joulukuuta asiaa käsiteltiin jälleen 16 varsinaissuomalaisen kunnan edustajan kesken, eikä kuvernöörin (maaherran) pidätykselle löydetty mitään perusteita. Lisäksi pidätys esti viraston toiminnan. Päätöksenä kuvernööri (maaherra) päätettiin vapauttaa kolmen päivän kuluessa kokouksesta, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan 12. joulukuuta kunnallisjärjestö kokoontui saman asian äärelle. Tällä kertaa päätettiin antaa Turun vallankumoukselliselle komitealle ja miliisille oikeus vapauttaa kuvernööri (maaherra), mikäli maan hallituksen ja Turun kaupunginvaltuuston kanssa päästäisiin hyvään neuvottelutulokseen.

Lauantai-iltana 15. joulukuuta vallankumouskomitea kyllästyi odottamaan senaatille lähettämäänsä kirjeeseen haluamansa kaltaista vastausta liittyen Turun järjestyksenpitoon ja miliisin toiminnan rahoittamiseen 200 000 markalla. Tästä seurasi miliisien poistuminen kaupungin kaduilta. Miliisin lakosta tieto oli levinnyt koko kaupunkiin sunnuntai-iltaan mennessä. Seurauksena useita kymmeniä liikkeitä ryöstettiin ja liiketilojen ikkunoita rikottiin. Tuhotyöt jatkuivat pitkin viikkoa. Viimein 21. joulukuuta lakko lopetettiin ja miliisi tunnustettiin Turun järjestyksenpitäjäksi. Lakon päättyessä myös kuvernööri (maaherra) Collan ja poliisimestari Nikander vapautettiin vankeudesta.

Palaa sivulle vuodet 1917-1918.