Akateeminen maailma – Akademiska världen

på svenska

akatemian-avajaiset

Turun akatemian vihkiäiset, osa 1-3 (Albert Edelfelt, 1902)

Turun Akatemian lyhyt historia

Kuninkaallisen Turun Akatemian perustamisen taustalla oli Ruotsin suurvallan koulutus- ja sivistyspolitiikka. Turun Akatemian perustamisasiakirja allekirjoitettiin maaliskuussa 1640 ja vihkiäisiä vietettiin heinäkuussa. Se oli Ruotsin kolmas yliopisto Uppsalan (1477) ja Tarton (1632) yliopistojen jälkeen.

Akatemiassa oli alkuvaiheessa neljä tiedekuntaa, ja se toimi tuomiokirkon kehämuurissa sijainneessa kaksikerroksisessa kivitalossa. Opetus oli latinankielistä, ja Akatemia keskittyi alkuaikoina ennen kaikkea pappiskoulutukseen. Yliopistoon kirjautui vuonna 1640 noin 250 opiskelijaa ja sen jälkeen 1600-luvun lopulla 60–90 opiskelijaa vuosittain.

Akatemian toiminta keskeytyi venäläismiehityksen 1713–21 ajaksi. 1700-luvun puolivälistä alkaen Akatemian toiminnassa alkoivat näkyä hyödyn ajan luonnontieteelliset painotukset. Samaan aikaan ruotsin kieli valtasi latinan asemaa opetus- ja julkaisukielenä. Akatemian loiston aika koitti 1700-luvun viime vuosikymmeninä, jolloin sen sekä humanistinen että luonnontieteellinen tutkimus herättivät huomiota kansainvälisestikin.

Ylimmän vallanvaihdoksen 1809 yhteydessä yliopiston nimi muutettiin Keisarilliseksi Turun Akatemiaksi. Autonomian ajan alun yliopistoelämässä virisi Turun romantiikkana tunnettu suuntaus, ja keisarillinen esivalta kävi kamppailua Akatemian piirissä orastanutta kansallista heräämistä vastaan. Vuoden 1827 palon seurauksena Akatemia päätettiin siirtää Helsinkiin, ja Turun 187 vuotta kestänyt vaihe yliopistokaupunkina päättyi.

auroraseura

Eero Järnefeltin luonnos Aurora-seura-seinämaalaukseen (1916). Aurora-seuran toiminta keskittyi Turun Akatemian ympärille.

Opettajien ja opiskelijoiden arki

Turun Akatemian opettajat ja ylioppilaat muodostivat 1600- ja 1700-luvuilla noin 5–10 % kaupungin väestöstä. Akatemian professorit ja alempi virkakunta kuuluivat kaupungin eliittiin, kun taas ylioppilaat olivat vaihtelevine sosiaalisine taustoineen paljon monipuolisempi väestönosa. Akatemiaan tultiin opiskelemaan lähinnä ylemmistä säädyistä, mutta noin kymmenesosa ylioppilaista oli talonpoikaistaustaisia ja jotkut harvat jopa palkollis- ja työväestötaustaisia.

Ylioppilaiden arki rytmittyi syksystä kevääseen luento-ohjelman ympärille. Opiskelijat seurasivat julkisia luentoja Akatemian päärakennuksessa ja yksityisiä luentoja professorien kotona. Vuonna 1815 valmistunut Akatemiatalo toi merkittävän parannuksen luento-oloihin. Vanhassa Akatemiatalossa oli ollut vain kaksi lämmittämätöntä luentosalia.

Tärkeä osa opiskelijaelämää oli myös osakuntien ympärille keskittynyt ilonpito. Samanaikaisesti maakunnittain järjestäytyneet osakunnat olivat keino valvoa eri puolilta valtakuntaa tulleita ylioppilaita. Osakuntien toimintaa johtivat inspehtorina toiminut professori sekä kuraattorina toiminut vanhempi ylioppilas.

Ylioppilaat asuivat usein vuokrahuoneissa etenkin tuomiokirkon ja Akatemian ympäristössä. Myös professorit majoittivat etenkin ylemmistä säädyistä tulleita ylioppilaita koteihinsa. Ylioppilaat rahoittivat opintonsa joko kotioloista saadulla tuella tai työnteolla. Monet työskentelivät ympärivuotisestikin kotiopettajina. Etenkin alemmista säädyistä tulleet ylioppilaat saattoivat elää ravintonsa puolesta omavaraistaloudessa. Kotipitäjästä tuodut raaka-aineet saattoi pientä maksua vastaan viedä valmistettavaksi kaupungin moniin ruokaloihin.

Akatemiatalon avajaiset ja reformaation juhlavuosi valaisevat Tuomiokirkon ympäristön

Akatemiatalon avajaisia vietettiin lokakuun 30. päivänä vuonna 1817. Juhlallisuudet sidottiin Martti Lutherin uskonpuhdistuksen 300-vuotisjuhlan viettoon.  Avajaispäivää oli siirretty useaan kertaan keisarin vuoksi, mutta avajaiset pidettiin lopulta ilman hänen läsnäoloaan. Aikaisemmille yliopiston kanslereille, kuten myös uudelle suuriruhtinas Nikolaj Pavlovitille, oli lähetetty kutsu tilaisuuteen.  Suunnittelijoista paikalla oli vain arkkitehti Charles Bassi (1772-1840).

Juhlallisuudet alkoivat aamulla. Teologian professori, koulun varakansleri ja piispa Jacob Tengström (1755-1832) piti latinaksi oratorion juhlasalissa (Solennitetssalen), jonka jälkeen luopui yliopiston varakanslerin virastaan suuressa istuntosalissa (stora sessionssalet). Tengström vihittiin Suomen ensimmäiseksi arkkipiispaksi juhlien yhteydessä. Oratorion jälkeen Tengström tarjosi lounaan kenraalikuvernöörille, senaatille, professoreille, virkamiehille ja opiskelijajoukolle. Illalla Akatemiatalo valaistiin juhlavasti.

Juhlavalaistus hehkui Tuomiokirkon ympäristössä tulevinakin päivinä aina marraskuun 4. päivään asti, sillä Akatemiatalo ja tuomiokirkko olivat iltaisin valaistuina reformaatioon liittyvien tilaisuuksien johdosta. Juhlaviikko päättyi lääketieteen tohtoripromootion ja tanssiaisiin seurahuoneella (Societetshuset). (Avajaisten muistoksi lyötiin myös mitali.)

Opetustoiminta oli käynnistynyt Akatemiatalon tiloissa jo paljon avajaisia aikaisemmin ja sitä mukaa kun tilat valmistuivat. Konsistori oli kokoontunut uudisrakennuksen pienen konsistorin kokoushuoneessa ensimmäisen kerran jo toukokuussa 1808.   Uusi rakennus tarjosi odotetut ja modernit tilat opiskelulle sekä tutkimukselle.

Rakennus tieteelle

Akatemiatalo noudatti valmistuessaan uusimpia opetus- ja tutkimustoimintaan liittyviä kansainvälisiä vaatimuksia. Saman katon alle saatiin nyt ajan ideologian mukaisesti kaikki yliopiston toiminnot aina kirjastosta kokoelmiin, kemian laboratoriosta tanssisaliin. Ainoastaan observatorio sijoitettiin toisaalle, sen käytäntöihin paremmin sopivalle Vartiovuorenmäelle. Akatemiatalon väljät käytävät ohjailivat suuria opiskelijalaumoja ensimmäisessä kerroksessa sijaitseviin opetustiloihin. Toinen kerros oli omistettu hallinnolle ja tutkimukselle….

Akatemian kirjasto

Akatemian kirjakokoelma oli syntynyt jo vuonna 1646, kun kenraali Torsten Stålhandsken laaja kirjakokoelma lahjoitettiin yliopistolle. Kirjasto kasvoi jatkossakin lukuisin lahjoituksin, mutta 1700-luvulla kirjoja saatiin myös vapaakappaleoikeuden nojalla sekä systemaattisesti keräämällä. Kirjastossa säilytettiin pitkään myös muita – erityisesti numismaattisia – kokoelmia. Seinille sijoitettiin kanslereita ja professoreita esittävä laaja muotokuvakokoelma. Uuden akatemiatalon valmistuttua kirjasto sai laajat tilat rakennuksen toisesta kerroksesta. Kokoelman on arvioitu käsittäneen ennen Turun paloa (1827) noin 40 tuhatta teosta. Tuli tuhosi kirjaston nopeasti, mutta pian palon jälkeen lehdissä julkaistiin ilmoituksia, joissa etsittiin palohetkellä akatemian professoreilla maaseutuasunnoissaan lainassa olleita kirjoja. Kirjastonhoitaja F. W. Pippingin laskujen mukaan palosta pelastuneita akatemian kirjoja löytyi lopulta yhteensä 830 nidettä 381 teokseksi sidottuna. Ne siirrettiin yliopiston muuton myötä Helsinkiin ja muodostavat nykyään Kansalliskirjaston Aboica-kokoelman.

kasvikirjan-sivu

Kuvitusta kasvi- ja hyönteiskirjasta. Schäfferin kirja on yhteensidottu teos, joka sisältää tekijän hyönteistieteellisiä artikkeleita 1750- ja 1760-luvuilta. (Schäffer, Jacob Christian: Verschiedene Zwiefalter und Käfer mit Hörnern, 1763)

Opintokokoelmat karttuvat

Turun Akatemian varhainen toiminta oli monilta osin riippuvaista rahalahjoituksista, joilla voitiin perustaa uusia professuureja tai rahoittaa vähävaraisten opintoja. Lahjoitukset olivat keskeisen tärkeitä myös tieteellisten kokoelmien synnylle ja kasvulle. Rahalahjoituksia tiedetään kohdennetun esimerkiksi kasvitieteellisen puutarhan kasvihankintoihin. Rahaa tyypillisempää oli kuitenkin lahjoittaa luonnontieteellisiä näytteitä tai esineitä. Akatemian professorit keräsivät omia kokoelmiaan, joista monet päätyivät lahjoituksina Akatemialle ja muodostivat pesämunan myöhemmälle keruutoiminnalle. Esimerkiksi lääketieteen professori Johan Haartman testamenttasi laajan kasvikokoelmansa Akatemialle 1780-luvulla. Luonnontieteelliset kokoelmat karttuivat nopeimmin, mutta Akatemia vastaanotti 1700-luvun puolivälistä lähtien myös kansatieteellisiä ja esihistoriallisia esineitä, taidetta sekä kolikoita. Kokoelmia hyödynnettiin opetuksessa ja tutkimuksessa. Niiden tärkeys ilmeni esimerkiksi Akatemiatalon suunnittelussa: keski- ja pohjoiseurooppalaisista yliopistoista omaksutun mallin mukaisesti kokoelmille varattiin paljon tilaa rakennuksen keskeisiltä paikoilta.

Ruotsalainen Carolus Linnaeus (1707–1778) aloitti eliölajien luokittelutyön. Turussa lajien tutkimus alkoi samoihin aikoihin. Turun akatemian Isaac Uddman (1731–1781) väitteli tohtoriksi vuonna 1753 ja mainitsi Turun seudun hyönteislajimääräksi huikeat 1200. Samoihin aikoihin Pehr Kalm (1716-1779) purjehti Pohjois-Amerikkaan ja perehtyi sen lajistoon vuosien 1747-1751 välisenä aikana. Uddmanin ja Kalmin jälkeen Turussa työskenteli monia merkittäviä tiedemiehiä, esimerkiksi Carl Reinhold Sahlberg (1779–1860). Sahlbergia pidetään edelleen yhtenä maailman merkittävimmistä hyönteistieteilijöistä.

Turun palo tuhosi suuren osan akatemian luonnontieteellisestä kokoelmasta. Vain muutama nykyään Turun yliopiston eläinmuseolla säilytettävä puinen hyönteiskaappi säästyi tulelta. Tarinan mukaan reippaat opiskelijat pelastivat kaapit liekeiltä.

Akateemisia tutkijoita esitellään henkilögalleriassa

Akademins i Åbo korta historia

Kungliga Akademin i Åbo grundades under drottning Kristinas tid som ett led i svenska stormaktens bildnings- och kulturpolitik. Akademins stiftelseurkund undertecknades den 26 mars 1640 och invigningen skedde i juli. Universitet var det tredje i Sverige efter Uppsala (1477) och Dorpat (1632). Akademin hade till en början fyra fakulteter: en teologisk, en juridisk, en medicinsk och en filosofisk.

Verksamheten var förlagd till ett stenhus i två våningar i domkyrkans kretsmur. Undervisningsspråket var latin och tyngdpunkten låg framförallt i utbildningen av präster. År 1640 inskrevs ca 250 studenter och därefter under senare hälften av 1600-talet 60-90 nya studenter per år.

Akademins verksamhet avbröts under den ryska ockupationen 1713—1721. Från 1700-talets mitt framåt under nyttans tidevarv började de naturvetenskapliga betoningarna skönjas i Akademins verksamhet. Samtidigt blev svenskan vanligare som undervisnings- och publiceringsspråk på latinets bekostnad.

Akademins glansperiod inföll under 1700-talets sista årtionden, då såväl den humanistiska som den naturvetenskapliga forskningen vid universitet väckte uppmärksamhet även internationellt.

Efter maktskiftet 1809 fick universitet namnet Kejserliga Akademien i Åbo. I början av den autonoma tiden kännetecknades universitetslivet av en intellektuell rörelse som har benämnts Åboromantiken.

Den kejserliga överheten gick i kamp mot den nationella väckelse som spirade inom Akademin. Vid denna tid år 1822 inledde de unga studenterna Elias Lönnrot, Johan Vilhelm Snellman och Johan Ludvig Runeberg sina studier vid Akademin. Senare har de alla titulerats som nationella stormän. Efter branden 1827 flyttades universitetet till Helsingfors, och Åbos 187 år långa period som universitetsstad var slut.

Lärarnas och studenternas vardag

Lärarna och studenterna vid Akademin i Åbo utgjorde på 1600—1700-talen ca 5-10% av stadens befolkning. Akademins professorer och lägre ämbetskår tillhörde stadens elit. Däremot var studenterna med sin skiftande sociala bakgrund en betydligt mångsidigare del av stadsbefolkningen. Man kom till Akademin främst från de högre stånden, men ungefär en tiondedel av studenterna kom från bondebefolkningen och några enstaka hade t.o.m. bakgrund i den obesuttna befolkningen och arbetsfolket.

Studenternas vardag från hösten till våren bestämdes av föreläsningsprogrammet. De följde med de offentliga föreläsningarna i Akademins huvudbyggnad och de privata föreläsningarna hemma hos professorerna. Det nya Akademihuset innebar en betydande förbättring i föreläsningsförhållandena. I det gamla Akademihuset fanns endast två läsesalar som, åtminstone till en början, inte kunde uppvärmas.

Ett glatt studentliv kring nationerna var en viktig del av studenternas tid vid Akademin. Samtidigt erbjöd de landskapsvis organiserade nationerna ett sätt att kontrollera studenterna som kom från olika delar av riket. Varje nation leddes av en professor som inspektor och en äldre student som kurator.

Studenterna bodde ofta i hyresrum framförallt i närheten av domkyrkan och Akademin. Även professorerna inkvarterade studenter, i synnerhet från de högre stånden, i sina hem. Studenterna finansierade sina studier antingen med stöd hemifrån eller genom arbete. En del arbetade t.o.m. året runt som informatorer. I synnerhet studenter från de lägre social skikten levde för födans del i självhushållning. Råvarorna från hemorten kunde mot en liten ersättning föras för beredning till stadens talrika matsalar.

En byggnad för vetenskapen

När Akademihuset stod färdigt, uppfyllde det många av de nyaste internationella kraven för undervisning och forskning. Enligt tidens ideologi kunde universitets alla funktioner, från bibliotek och samlingar till kemilaboratorium och danssal, inrymmas under samma tak. Endast observatoriet placerades på annat håll på Vårdberget som var bättre lämpat för dess verksamhet. Akademihusets breda korridorer styrde studenterna till undervisningsutrymmen i den första våningen. Den andra våningen var reserverad för administration och forskning.

Akademins boksamling hade uppstått redan år 1646, när general Torsten Stålhandskes omfattande boksamling donerades till universitetet. Biblioteket växte genom ett stort antal donationer även i fortsättningen, men på 1700-talet erhöll man böcker även genom friexemplarrätten och systematisk insamling. I det nya Akademihuset fick biblioteket stora lokaler i andra våningen. Uppskattningsvis omfattade samlingen före Åbo brand ca 40 000 verk. Elden förstörde biblioteket snabbt, men snart efter branden publicerades tidningsnotiser där man sökte utlånade böcker från professorernas bostäder på landet. Dessa böcker flyttades med universitet till Helsingfors och utgör idag samlingen Aboica i Nationalbiblioteket.

Den tidiga verksamheten vid Akademin i Åbo var till många delar beroende av donationer med vars hjälp man kunde grunda nya professurer eller bekosta mindre bemedlade studenters studier. Gåvorna var också mycket viktiga för uppkomsten och tillväxten av de vetenskapliga samlingarna. Penninggåvor användes veterligen t.ex. för att skaffa växter till den botaniska trädgården. Det var dock vanligare att donera naturvetenskapliga prov eller föremål än pengar. Akademins professorer hade sina egna samlingar, och en del av dem donerades sedan till Akademin för att utgöra grunden för senare insamlingar. De naturvetenskapliga samlingarna växte snabbast, men fr.o.m. 1700-talets mitt mottog Akademin också etnologiska och förhistoriska föremål, konstverk och mynt. Samlingarna utnyttjades i undervisningen och forskningen. Deras betydelse framgick t.ex. i planeringen av Akademihuset. Enligt förebilder från mellan- och nordeuropeiska universitet reserverades stora utrymmen på centrala platser i byggnaden för dessa samlingar.

Paluu sivun akateeminen maailma alkuun.