Hovioikeuden aika – Hovrätts tid

på svenska

Kuninkaallisesta keisarilliseksi

Suomen suurruhtinaskunta muotoutui 1800-luvun alussa yhtenäiseksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi, jolle luotiin oma keskushallinto. Suomi oli aiemmin ollut osa Ruotsin valtakuntaa, jonka hallintoa johdettiin Tukholmasta. Suomessa oli tosin jo kauan ollut yliopisto Turussa ja hovioikeudet Turussa ja Vaasassa. Hallinnon toiminta ja oikeudenkäyttö jatkuivat pääosin ennallaan ja Ruotsin lait jäivät voimaan. Uudessa hallinnossa oli selvästi enemmän ruotsalaisia kuin venäläisiä piirteitä. Suomen erikoisasema Venäjän keisarikunnan osana ei olisi voinut toteutua ilman keisari Aleksanteri I:n suopeutta omaa valtioluomustaan kohtaan.

Turussa hovioikeuden toiminta jatkui katkeamatta siitä huolimatta, että Helsingistä oli tullut pääkaupunki vuonna 1812. Vuonna 1830 hovioikeus muutti Turun palon jälkeen kunnostettuun Akatemiataloon. Suomen kolmas hovioikeus perustettiin 1839 Viipuriin ja sen jälkeen hovioikeuspiirien rajoihin ei tehty suuria muutoksia yli sataan vuoteen.

Autonominen Suomi

Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle vuonna 1856 alkoi vilkas liberaalien uudistusten ajanjakso. Valtiopäivät kutsuttiin koolle yli 50 vuoden tauon jälkeen vuonna 1863. Teollistuminen ja talouselämän uudistuminen edellyttivät uutta lainsäädäntöä, kuten elinkeinovapauden toteuttamisen.

Suomen kielen asema alkoi vahvistua vuoden 1863 kieliasetuksen myötä ja 1880-luvun alusta lähtien viranomaisten oli toimitettava suomenkielisille heitä koskevat asiakirjat suomeksi.

1800-luvun jälkipuolella nationalistiset virtaukset vahvistuivat Venäjällä. Kehitys kohti byrokraattista ja ministerijohtoista yhtenäisvaltiota johti erillisalueiden autonomian kavennuksiin. Kun nk. sortovuodet 1800-luvun lopulla alkoivat, oli Suomen hallinto monin tavoin ehditty modernisoida. Virkamiehet kieltäytyivät monin paikoin noudattamasta laittomiksi katsomiaan lakeja, ja tämä johti virkamiesten erottamisiin mm. Turun hovioikeudessa, jossa tilanne kärjistyi talvella 1903.

mielenosoituskulkue

Mielenosoituskulkue Turussa tuomiokirkon edustalla 1905, kuvaaja Johannes Schalin (Museovirasto, Historian kuvakokoelma)

Työväen johtama suurlakko marraskuussa 1905 päätti venäläistämistoimet toistaiseksi. Keisari Nikolai II peruutti painostuksen edessä aiemmat, Suomessa laittomina pidetyt asetukset. Joulukuussa 1905 koolle kutsuttiin ylimääräiset valtiopäivät ja Suomen eduskunnan syntyyn johtanut laki astui voimaan 1906. Toinen sortokausi alkoi kuitenkin jo 1908. Käytännön hallinto joutui venäläisten käsiin.

Ensimmäisen maailmansodan (1914-18) aikana Suomeen oli sijoitettuna noin 40 000 venäläistä sotilasta lähinnä Saksan mahdollisten maihinnousuyritysten varalta. Suomesta ei kuitenkaan tullut Venäjän ja Saksan välistä sotanäyttämöä.

Itsenäistyminen

Suomi itsenäistyi vuoden 1917 lopulla ja maa joutui lyhyessä ajassa suurten historiallisten muutosten kohteeksi. Yhteiskunnallisia jännitteitä lisäsivät erimielisyys maan ulkopoliittisesta suuntautumisesta ja valtiomuodosta. Lisäksi vaadittiin yhteiskunnallisia uudistuksia mm. maanomistukseen ja työväen oloihin. Suomessa syttyi sisällissota tammikuussa 1918. Sisällissodan jälkeen sodassa vangittujen punaisten rankaisemista varten perustettiin valtiorikosoikeuksia, joissa toimi myös hovioikeuksien tuomareita. Suurin osa tuomituista kuitenkin armahdettiin seuraavina vuosina.

punainen-3

Punaisten jättämä sotku Akatemiatalossa 1917 (THO:n kokoelma, kuvaaja tuntematon)

Valtionhallinnossa itsenäisyyden tuomat muutokset olivat aluksi suhteellisen pieniä, lähinnä useiden valtioelinten nimet vaihdettiin. J.K. Paasikiven johtama senaatti erosi 27.11.1918 ja tässä yhteydessä senaatin nimi muutettiin valtioneuvostoksi ja toimituskunnista tuli ministeriöitä. Senaatin oikeus-osastosta muodostettiin Korkein oikeus ja Korkein hallinto-oikeus. Turun keisarillisesta hovioikeudesta tuli Turun hovioikeus.

Nuori tasavalta

Uuden valtion eduskunta hyväksyi sisällissodan jälkeen kahdesti monarkistisen hallitusmuodon. Kuningashanke kuitenkin kaatui ja kesällä 1919 vahvistettiin tasavaltalainen hallitusmuoto. Tarton rauha 1920 määritti maan rajat.

1920-luvulla alkoi rauhallisempi taloudellisen kasvun ja poliittisten uudistusten ajanjakso. Maatalousväestö väheni kaupunkeihin muuton takia, mutta Suomi pysyi maatalousmaana. Torpparivapautus ja muut pienviljelyä tukevat toimet lisäsivät itsenäisten viljelijöiden määrää huomattavasti. Myös työväestön asemaa parannettiin.

Vasemmiston ja oikeiston äärilaitojen vastakkainasettelu sekä poliittiset oikeudenkäynnit leimasivat kuitenkin sotien välistä aikaa. Sosialistinen työväenpuolue lakkautettiin 1923 ja yli kaksisataa johtavaa kommunistia asetettiin syytteeseen. 1920-luvun lopussa syntynyt Lapuan liike vaati kommunismin kitkemistä Suomesta ja haastoi nuoren demokratian. Liikehdintä huipentui Mäntsälän kapinaan vuonna 1932.

Sotavuodet veivät Suomen toisen maailmansodan näyttämölle. Maata ei miehitetty, mutta ihmishenkien menetykset ja aineelliset tappiot olivat raskaat. Jatkosodan alussa otettiin käyttöön laaja hyödykkeiden säännöstely.

pommituksen-jaljet

Akatemiatalo 4. 2. 1940 osuneen pommin jäljiltä. (Turun ja Porin lääninhallituksen yhteisarkisto)

Sodista nykypäiviin

Sodan jälkeinen Suomi eli poliittisesti ja taloudellisesti epävakaassa tilassa. Vakaus ja yhteiskuntarauha pyrittiin turvaamaan elintason nostamisella.

Luovutetun alueen siirtoväen sekä rintamamiesten asuttaminen pääosin maaseudulle lisäsivät ennestään pienviljelyä maaseudulla. Sodan jälkeen syntyivät ns. suuret ikäluokat ja 1960-luvulla muuttoliike maaseudulta kaupunkiin kiihtyi. Suuret muutokset edellyttivät myös suuria yhteiskunnallisia ja hallinnollisia panostuksia, kuten kansaneläke ja työttömyysturva.

Muutokset johtivat myös hallinnon laajenemiseen ja uuden lainsäädännön tulvaan sekä yhteiskunnalliseen liikehdintään. Ihmisoikeudet ja tasa-arvokysymykset nousivat esille. Naisille avautui asteittain pääsy virkoihin ja tehtäviin, joihin aiemmin oli käytännössä hyväksytty vain miehiä. Ympäristönsuojelu nousi uudeksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi.

Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1994 on aiheuttanut suuria muutoksia lainsäädäntöön ja tuomioistuinten toimintaan.

Viime vuosikymmeninä valtio on pyrkinyt tehostamaan hallintoa: päällekkäisyyttä on poistettu ja oikeushallinnon puolella mm. käräjäoikeusverkostoa on harvennettu. Digitalisaatio on osaltaan vaikuttanut siihen, että hallinto ja oikeuslaitos ovat jatkuvassa muutoksen tilassa.

Turun hovioikeus

Turun hovioikeus on henkilöstö- ja asiamäärältään Suomen toiseksi suurin hovioikeus Helsingin hovioikeuden jälkeen. Hovioikeuspiirissä on noin 1,3 miljoonaa asukasta ja siihen kuuluu viisi käräjäoikeutta. Vuonna 2016 hovioikeus ratkaisi 2 335 asiaa. Virkoja on 97, joista 38 on tuomarin, 26 esittelijän ja 33 kansliahenkilökunnan virkoja.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Turun hovioikeuden vuonna 1623, ja se on siten Suomen vanhin hovioikeus. Ensimmäinen istunto pidettiin 31.10.1623 todennäköisesti Turun linnassa.

Hovioikeus on pitkän historiansa aikana toiminut useissa eri rakennuksissa Turussa ja muualla. Talvikautena 1630–1631 hovioikeus oli evakossa Uudessakaupungissa ruttoepidemian vuoksi. Vuonna 1637 hovioikeudelle ostettiin Carl Billstenin talo Aninkaisten korttelista, mutta talo oli pahasti rappeutunut. Hovioikeudelle hankittiin vuonna 1671 ns. Kankaisten talo Suurtorin laidalla. Kankaisten talossa hovioikeus toimi 156 vuotta, vaikka joutui aika ajoin evakkoon. Talo paloi 1681 suuressa kaupunkipalossa ja se raunioitui uudestaan isonvihan aikaan. Turun hovioikeus toimi Tukholmassa vuosina 1713–1721 ja sen jälkeen vuokratiloissa, kunnes Kankaisten talo saatiin taas käyttöön vuonna 1725.

Kankaisten talo tuhoutui Turun palossa 1827. Vuonna 1830 hovioikeus pääsi muuttamaan Akatemiataloon ja on siitä lähtien toiminut talossa useissa eri huonetiloissa. Vuonna 2000 tuomiokapituli muutti pois, ja koko talo lukuun ottamatta juhlasalia eteistiloineen oli vuosina 2000–2014 hovioikeuden käytössä. Hovioikeus toimi talossa myös vuosina 1977–1979 tehdyn peruskorjauksen aikana. 2014 alkaneen peruskorjauksen aikana hovioikeus toimi väistötiloissa useissa eri rakennuksissa. Vuodesta 2017 alkaen hovioikeuden kaikki toimitilat on keskitetty Akatemiataloon.

sali

(Kuva: Pauliina Ruusu)

Kunglig blir kejserlig

Storfurstendömet Finland formades i början av 1800-talet till en enhetlig administrativ helhet. Landet hade fram till år 1809 varit en del av det svenska riket, som styrdes från Stockholm, men nu fick Finland en egen centralförvaltning. Finland hade dock redan länge haft ett universitet i Åbo och hovrätterna i Åbo och Vasa. Förvaltningen och rättskipningen fortsatte fungera huvudsakligen som tidigare och de svenska lagarna förblev i kraft. Den nya administrationen hade betydligt flera svenska än ryska drag. Finlands särställning som en del av det ryska kejsardömet hade inte kunnat förverkligas utan kejsare Alexander I:s välvilja gentemot sin egen statskonstruktion.

I Åbo fortsatte hovrättens verksamhet utan avbrott trots att man år 1812 hade beslutat att utse Helsingfors till huvudstad. År 1830 flyttade hovrätten till Akademihuset som renoverats efter stadsbranden. Den tredje hovrätten i Finland grundades 1839 i Viborg och därefter skedde inga större förändringar i hovrättens domkrets i över hundra år.

Det autonoma Finland

Efter det att Alexander II bestigit tronen 1856 började en livlig tidsperiod med liberala reformer. Lantdagen sammankallades 1863 första gången efter ett avbrott på över 50 år, och nya ämbetsverk grundades. Industrialiseringen tog fart och näringslivets modernisering krävde ny lagstiftning såsom genomförande av näringsfrihet och avtalsfrihet. Straffrättsreformen resulterade i 1889 års strafflag.

Finska språket började få en starkare ställning efter språkmanifestet år 1863 och fr.o.m. början av 1880-talet måste myndigheterna expediera handlingarna som berörde finskspråkiga personer på finska. I Åbo hovrätt behölls svenskan som arbetsspråk fram till början av 1900-talet.

Under senare delen av 1800-talet blev de nationalistiska strömningarna allt starkare i Ryssland. Kejsardömets utveckling ledde till att särområdenas autonomi inskränktes. När de s.k. ofärdsåren i slutet av 1800-talet började, hade Finlands administration redan i många avseenden blivit moderniserad. Tjänstemännen vägrade på många håll att lyda författningar som ansågs vara olagliga. Situationen i Åbo hovrätt tillspetsades på vintern 1903. På grund av motståndet mot värnpliktslagen avskedades tjänstemän från hovrätten, vilket ledde till att många av de kvarblivna avgick. Storstrejken i november 1905 satte tillsvidare punkt för förryskningsåtgärderna.

Kejsare Nikolaj II var 1905 pressad att utfärda det s.k. novembermanifestet, som återkallade de tidigare förordningarna som i Finland ansågs vara olagliga. En urtima lantdag sammankallades, och en av dess uppgifter var att genomföra en riksdagsreform och grunda en enkammarriksdag. Lagen som ledde till uppkomsten av Finlands riksdag trädde i kraft 1906. Den andra förtrycksperioden inleddes dock redan 1908. Under första världskriget (1914—1918) fick Finlands statliga utveckling en ny riktning.

Självständighet

 Finland blev självständigt i slutet av år 1917 och landet genomgick på en kort tid stora historiska omvälvningar. Oenighet om landets utrikespolitiska riktning och statsskick ökade de samhälleliga spänningarna. Därtill krävdes sociala reformer bl.a. inom jordägoförhållandena och arbetarnas situation.

I samband med demonstrationerna som förespeglade inbördeskriget, erövrade en grupp socialister Akademi-huset 14.11.1917. Hovrätten kunde fortsätta sitt arbete först den 9 december. Bilden från denna tid bevittnar om skadorna i Akademihuset efter erövringen. Inbördeskriget bröt ut i Finland i januari 1918. Efter inbördeskriget grundades för bestraffande av röda fångar statsförbrytelsedomstolar, i vilka också hovrättsdomare tjänstgjorde. Största delen av de dömda blev dock benådade under de följande åren.

Inom statsförvaltningen innebar självständigheten till en början relativt små förändringar, närmast blev namnen på flera statliga inrättningar ombytta. J. K. Paasikivis senat upplöstes 27.11.1918 och i samband med det ändrades senatens namn till statsrådet och expeditionerna blev ministerier. Senatens justitiedepartement omformades till Högsta domstolen och ekonomidepartementet till Högsta förvaltningsdomstolen samt statsrådet. Kejserliga Åbo hovrätts namn ändrades till Åbo hovrätt.

Den unga republiken

Efter inbördeskriget godkände den nyblivna statens riksdag två gånger en monarkistisk statsform. Planen på monarki föll dock i slutet av år 1918 när Tyskland blev en republik. På sommaren 1919 stadfästes republiken Finlands statsform och dess gränser fastställdes i freden i Dorpat 1920.

1920-talet inledde en fredligare period med ekonomisk tillväxt och politiska reformer. Landsbygdsbefolkningen minskade på grund av inflyttningen till städerna, men Finland förblev ett agrart land. Torparfrigörelsen och andra åtgärder som understödde småbruken ökade märkvärt antalet självständiga jordbrukare fram till år 1940.

Motsättningen mellan vänsterns och högerns extremflyglar samt politiska rättegångar satte sin stämpel på mellankrigstiden. Det socialistiska arbetarpartiet upplöstes 1923 och över 200 ledande kommunister blev stämda till rätten. Lapporörelsen, som uppstod i slutet av 1920-talet, krävde att kommunismen skulle utrotas från Finland och utmanade med sin verksamhet den unga demokratin. Rörelsen nådde sin höjdpunkt i och med Mäntsäläupproret år 1932.

Finland drogs med i andra världskriget under åren 1939—1945. Landet blev inte ockuperat, men förlusten av människoliv och de materiella skadorna var svåra. I början av fortsättningskriget infördes omfattande livsmedelsreglering, som tillsammans med bristen på arbetskraft försvårade vardagslivet på hemmafronten.

Efterkrigstiden

Efter krigen var den politiska och ekonomiska situationen i Finland instabil. Man eftersträvade att behålla stabiliten och samhällsfriden genom att höja levnadsstandarden och återuppliva utrikeshandeln. Utbetalningen av krigsskadestånden som Finland måste betala som en följd av kriget pågick ända till år 1952.

Såväl den evakuerade befolkningens från de avträdda områdena som frontmännens bosättande på landsbygden ökade ytterligare småbruken som landsbygdens näringsstruktur. Efter kriget föddes de största åldersgrupperna på 1900-talet och de stora förändringarna förutsatte betydande samhälleliga och administrativa reformer, liksom folkpension och arbetslöshetsskydd. Förändringarna ledde också till mer omfattande förvaltning och överströmning av ny lagstiftning.

Under efterkrigstiden steg jämställdhetsfrågorna allt starkare fram. Kvinnorna fick stegvis inträde till tjänster och befattningar som tidigare i praktiken endast hade kunnat besättas med män.

Samhällsutvecklingen har fört med sig helt nya typer av ärenden till lagstiftningen och domstolarnas verksamhet, såsom miljöfrågor, nätbrottslighet och internationaliseringsfrågor. Även Finlands medlemskap i Europeiska unionen sedan 1994 har lett till stora förändringar.

Under de senaste årtiondena har staten försökt effektivera förvaltningen: ministeriernas och centralförvaltningens överlappningar har avskaffats och inom rättsväsendet har bl.a. tingsrätternas antal nedskurits. Digitaliseringen har för sin del medfört att såväl förvaltningen som rättsväsendet befinner sig i ständig förändring.

Åbo hovrätt

Åbo hovrätt är den näst största hovrätten i Finland efter Helsingfors hovrätt om man ser på antalet personal och ärenden den handlägger. Inom domkretsen bor cirka 1,3 miljoner invånare och den omfattar fem tingsrätter. År 2016 avgjorde hovrätten 2 335 ärenden. Hovrätten har 97 tjänster, varav 38 är domare, 26 föredragande och 33 hör till kanslipersonalen.

Kung Gustav II Adolf grundade Åbo hovrätt 1623 och den är Finlands äldsta hovrätt. Den första sessionen hölls 31.10.1623, troligen på Åbo slott.

Under sin långa historia har hovrätten fungerat i olika byggnader i Åbo och på andra orter. Hovrätten flyttade in i det s.k. Kankas-huset vid Stortorget 1671 och verkade där i 156 år. Huset förstördes i Åbo brand 1827.

År 1830 kunde hovrätten flytta in i Akademihuset och därefter har den verkat i flera olika utrymmen i huset. Hovrättens verksamhet fortsatte i Akademihuset även åren 1977—1979 när huset grund-renoverades. Under grundrenoveringen som började år 2015 höll hovrätten hus i tillfälliga utrymmen i flera olika byggnader. Sedan 2017 är hovrättens all verksamhet förlagd till Akademihuset.

Paluu sivun hovioikeuden aika alkuun.