ARKKIPIISPA – ÄRKEBISKOPEN

på svenska

Arkkipiispa

Arkkipiispan virka sai Suomen autonomisessa suuriruhtinaskunnassa alkunsa vuonna 1817, jolloin keisari Aleksanteri I nimitti Turun piispa Jacob Tengströmin Turun ja Suomen arkkipiispaksi. Nimitys tapahtui reformaation 300-vuotisjuhlan yhteydessä 31.10.

Arkkipiispan viran perustaminen merkitsi Suomen kirkon lopullista itsenäistymistä Ruotsin kirkon ja Uppsalan arkkipiispan alaisuudesta. Itsenäisen kirkkoprovinssin tarpeisiin oli samaan aikaan pantu alulle Suomen oman kirkkolain, uusien suomen- ja ruotsinkielisten virsikirjojen sekä muiden kirkollisten kirjojen valmistaminen.

Arkkipiispan tehtäväksi tuli alussa Turun arkkihiippakunnan johtamisen lisäksi valtiopäivien pappissäädyn puhemiehenä toimiminen sekä toisten piispojen vihkiminen. Sittemmin tehtävät ovat muuttuneet. Yksikamarisen eduskunnan myötä 1907 puhemiehenä toimiminen lakkasi. Nykyisin arkkipiispan vastuu omasta hiippakunnasta on vähentynyt sen myötä, että vuodesta 1998 lähtien hiippakunnan ja tuomiokapitulin johtamisesta vastaa pääosin toinen arkkihiippakunnan piispa. Tehtävät ovat enemmän kirkon yhteisissä asioissa. Arkkipiispa johtaa mm. kirkolliskokousta ja kirkkohallitusta, ja hänelle kuuluu myös muita kirkon yhteisiä hallintotehtäviä. Ekumenian ja kansainvälistymisen myötä on keskeisenä tehtävänä myös kirkkojenvälisten suhteiden hoitaminen.

Arkkipiispan kuten muutkin piispat nimitti aikaisemmin virkaansa keisari ja sittemmin tasavallan presidentti. Tämä käytäntö päättyi kuitenkin vuonna 2000, ja nimitys suoritetun vaalin jälkeen kuuluu nykyisin kirkolle itselleen.

Vaikka arkkipiispaa voidaan pitää kirkon johtajana ja edustajana, ovat kaikki hiippakunnat itsenäisiä. Siten arkkipiispakaan ei ole toisten hiippakuntien tai piispojen esimies, vaan kuten perinteisesti on määritelty, ensimmäinen vertaistensa joukossa, primus inter pares.

Nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen (2010-) on virassaan järjestyksessä neljästoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Piispanhiippa vuodelta 1930. Turun naisten lahjoittama arkkipiispa Lauri Ingmanille. Mitat: kork. 41 cm; lev. 30-36 cm; nauhojen lev. 4-6,5 cm, pit. 36 cm. Kyseinen hiippa on ollut Lauri Ingmanin lisäksi myös Erkki Kailalla päässään, kun hänet vihittiin arkkipiispaksi vuonna 1935.

 

Arkkipiispat – Ärkebiskoparna

Jakob Tengström 1803-1832
Erik Gabriel Melartin 1833-1847
Edvard Bergenheim 1850-1884
Torsten Thure Renvall 1884-1898
Gustaf Johansson 1899-1930
Lauri Ingman 1930-1934
Erkki Kaila 1935-1944
Aleksi Lehtonen 1945-1951
Ilmari Salomies 1951-1964
Martti Simojoki 1964-1978
Mikko Juva 1978-1982
John Vikström 1982-1998
Jukka Paarma 1998- 2010
Kari Mäkinen 2010- –

Ärkebiskopen

Finland fick sin första ärkebiskop år 1817 när kejsar Alexander I utnämnde biskop Jacob Tengström till ärkebiskop i Åbo och Finland. Detta innebar att den finska kyrkan slutgiltigt blev självständig i förhållande till den svenska kyrkan och ärkebiskopen i Uppsala.

Ärkebiskopens uppgift blev att leda Åbo ärkestift, att fungera som prästeståndets talman vid lantdagarna samt att viga andra biskopar. Sedermera har uppgifterna förändrats. I.o.m. enkammarriksdagen upphörde uppgiften som talman år 1907. Ärkebiskopens ansvar för det egna stiftet har minskat genom att stiftet och domkapitlet i huvudsak leds av ärkestiftets andra biskop. Verksamhetsområdet är mera kyrkans gemensamma ärenden, ärkebiskopen leder t ex kyrkomötet och kyrkostyrelsen. En central uppgift är också skötseln av relationerna mellan olika kyrkor till följd av ekumenin och internationaliseringsutvecklingen.

Tidigare utnämndes ärkebiskopen, som alla andra biskopar, av kejsaren och senare av republikens president. Detta upphörde år 2000, och nu sköter kyrkan utnämningen själv efter förrättat val. Ärkebiskopen kan betraktas som kyrkans ledare och representant, men alla stift är dock självständiga. Således är inte heller ärkebiskopen de övriga stiftens eller biskoparnas förman, utan som det traditionellt har uttryckts, den främste bland likar, primus inter pares.

Paluu sivun arkkipiispa alkuun.