Akatemiatalo 200 – Kuningatar Kristiinan kunniaksi

Akatemiatalon näyttely Akatemiatalo 200 – Kuningatar Kristiinan kunniaksi oli menestyksekäs. Näyttely oli esillä Konsistorin ja Aleksanterin saleissa talon toisessa kerroksessa viime joulukuun ja kuluvan tammikuun alun aikana. Samalla oli mahdollisuus tutustua Akatemiatalon juhlasaliin ja juhlasalin seinillä oleviin kuvanveistäjä E. Cainbergin reliefeihin. Näyttelyssä vieraili 32 päivän aikana yhteensä n. 2500 ihmistä. Eniten kävijöitä oli viimeisenä näyttelypäivänä 7.1.2018 (310 kävijää). Hovioikeuden avointen ovien päivänä näyttelyyn tutustui vajaat 200 henkilöä.

Näyttely kertoi Akatemiatalon rakentamisesta, sisustuksesta ja käytöstä. Akatemiatalo oli Ruotsin valtakunnan mittavin siviilirakennushanke 1800-luvun alussa. Se valmistui kuitenkin vasta autonomian aikana vuonna 1815 ja vihittiin käyttöönsä vuonna 1817. Talon on suunnitellut arkkitehti C. C. Gjörwell.

Akatemiatalossa toimi aluksi keisarillinen Turun Akatemia ja siellä ovat opiskelleet mm. E. Lönnrot, J. V. Snellman ja J. L. Runeberg. Turun Hovioikeus muutti rakennukseen v. 1830. Viimeisin rakennuksen peruskorjaus, joka alkoi vuonna 2014, päättyi viime vuoden lopussa.

Turun palo vuonna 1827 tuhosi talon esineistöä, mm. n. 40 000 teosta kirjaston kokoelmista. Näyttelyssä oli esillä myös Turun paloa edeltävää esineistöä, kuten Turun Akatemian rehtorin symboliset avaimet vuodelta 1759. Palon jälkeen talo kunnostettiin C. L. Engelin suunnitelmien mukaan.

Kaiken kaikkiaan näyttely oli eheä ja monipuolinen kokonaisuus, jota kaunis miljöö täydensi. Näyttelyn toteutti työryhmä, jossa oli edustajia useasta eri organisaatiosta, mm. Kansallisarkistosta, Kansallisgalleriasta, Turun yliopistosta, Åbo Akademista, Turun kaupungista ja Turun hovioikeudesta. Näyttely oli osa Suomi 100  –hanketta.

P1040683_muokattu_värejä

Akademihuset 200 – till Drottning Kristinas ära

Utställningen Akademihuset 200 – till Drottning Kristinas ära presenterar husets historia under 200 år. Akademihuset symboliserar en viktig vändpunkt i Finlands historia. Byggnaden var det största civila byggnadsprojektet i Sverige i början av 1800-talet, men huset stod färdigt först 1815 när Finland redan var ett autonomt storfurstendöme.

Utställning presenterar Akademishusets byggande, dessa skeden under Akademins i Åbo tid och husets senare historia ända fram till våra dagar. Utställningen är en del av flera organisationers gemensamma Akademihuset 200-projekt.

Paluu etusivun alkuun