Suomen pankin haarakonttori – Finlands banks filial

Suomen Pankin Turun haarakonttori 1840-1877

Ensimmäinen ohjesääntö Keisarin pankille julkaistiin vuonna 1811 nimellä ”Keisarillisen Majestetin Armollinen Reglementi Waihetus (Wäxeli)- Laina- ja Depositioni-Contorille Suomen Suuren-Ruhtinanmaasa”. Virallisessa ruotsinkielisessä muodossaan laitoksen ensimmäinen nimi  Wäxel- Låne- och Depositions Contoiret i  Stor-Furstendömet Finland osoitti, ettei laitoksen katsottu olevan varsinaisesti  pankki vaan pikemminkin valtion konttori, joka hoiti pankkimaisia toimia. Konttori-sana korvattiin vuonna 1817 sanalla “pankki” ja Suomen Pankki otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1840.

Suomen Pankin tärkeimpiä tehtäviä oli ruotsalaisen rahan poistaminen maan rahaliikenteestä sekä Ruotsin vallan aikana otettujen lainojen takaisinmaksussa auttaminen. Raharealisaation keskeinen henkilö on pitkäaikainen valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Lars Gabriel von Haartman, joka ryhtyi 1830-luvun lopulla johtamaan komiteaa, jossa käsiteltiin myös Suomen Pankkia ja sen toimintaa. Raharealisaatiota varten Suomen Pankin vaihtokonttorit perustettiin Turkuun, Ouluun ja Kuopioon. Pian vaihtokonttorit muuttuivat ensimmäisiksi sivukonttoreiksi tehtäväkentän laajentuessa rahanvaihdosta laina-anomusten vastaanottoon ja johtokunnan lainapäätösten mukaisten lainojen myöntämiseen.

Akatemiatalon pankkikonttori oli pitkään Turun ainoa varsinainen pankki, aina vuoteen 1862 saakka, jolloin Suomen Yhdyspankki perusti haarakonttorin Turkuun. Vuonna 1877 pankkitoiminta päättyi Akatemiatalossa, kun Suomen Pankin haarakonttori muutti  uusiin tiloihin kauppatorin varrelle (nyk. Wiklundin tavarato).

pankkiuniformu

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus Rahan Muuttamisesta Kowaksi Myntiksi Suomen Isoruhtinaan Maassa 1840

Vuoteen 1840 saakka Suomessa käytettiin maksuvälineinä sekä Venäjän ruplia että Ruotsin riikintaalereita, eli riksejä.  Keisarillisen Majesteetin julistuksen myötä ruplasta tuli ainoa hyväksytty valuutta. Riksien kerääminen pois kierrosta toteutettiin ostamalla, mutta oikean kurssin valitseminen oli haastavaa. Kurssin tuli olla tarpeeksi houkutteleva, muttei niin korkea että se olisi houkutellut tuomaan lisää riksejä maahan. Uuteen rahajärjestelmään oli määrä siirtyä vuoden 1841 alussa ja kansalaisille asia kävi ilmi viimeistään 26.5.1840, kun julistettiin asetus ulkomaalaisen setelirahan tuontikiellosta.

Mukana vaihto-operaatiossa olivat lääninkonttorit ja Suomen Pankki. Lääninkonttoreihin kerääntyneet riksit toimitettiin Turkuun ja Turusta edelleen Tukholmaan. Vaihdossa rikseistä Suomen Pankki sai Ruotsista kaipaamaansa hopeakatetta, sillä Ruotsin Valtakunnanpankki oli hopeakantamääritystensä perusteella velvollinen lunastamaan vanhat setelit täysipainoisella hopearahalla. Ensimmäiset toimitukset Tukholmaan lähtivät jo syksyllä 1840. Vuonna 1841 toimitettiin jo 2,3 miljoonan riksin edestä seteleitä ja 1842 yli 2,6 miljoonaa riksiä. Tämän jälkeen lähetysten määrä putosi. Ruotsalaista rahaa oli erityisesti suuren yleisön hallussa ja venäläistä rahaa esimerkiksi valtion lukuisissa rahastoissa. Raharealisaation yhteydessä liikenteessä olleiden eri rahojen osuudet jakautuivat seuraavasti: Ruotsalaisia seteleitä 48%, venäläisiä seteleitä 45% ja Suomen Pankin pikkuseteleitä 7%.

Lähteet:

Kuusiterä Antti & Tarkka Juha: Suomen pankki 200 vuotta. Keisarin kassasta keskuspankiksi.

Kuusterä Antti 1997: Markan matkassa Suomen rahajärjestelmän historiaa 1840–1997. Kansantaloudellinen aikakauskirja 2/1997

Ikonen Vappu, Suomen Pankin historiantutkija, sähköpostikeskustelu 2017.

Jääskeläinen M. (toim.): Suomen Pankin virkailijakunta 1811-1967.

Paluu sivun Suomen pankin haarakonttori alkuun.